torstai 21. tammikuuta 2016

Paras flunssalääke


Vähän on ollut hidasta tämä bloginkirjoitus tänä vuonna. Ensin viimeisteltiin kirjaa ja viime viikosta asti puolet perheestä on ollut kipeänä. Se pienempi puoli. Ja eilisestä lähtien myös minä. Eli niiskniisk. Ja köhköh.

Mutta onneksi on Mika. Joka keksi täydellisen flunssalääkkeen. Munkkisaaren version ramenista.




Homma on helppo kuin mikä. Tämän voi kuka vaan tehdä, minimaalisilla keittotaidoillakin. Ei tarvitse kuin pilkkoa ja lämmittää.

Eli Munkkisaaren Ramen

1,5 l vettä ja kolme kanaliemikuutiota eli kanalientä noin puolitoistalitraa. (Voit joko hienosti tehdä itse tai oikaista, kuten me ja ostaa kanaliemikuutiot kaupasta. Kipeitä kun ollaan).
Pari kourallista babypinaattia
Paprika ohueksi siivutettuna
Pari porkkanaa ohueksi siivutettuna
Pussi sulatettuja katkarapuja
1 avokado puolitettuna ja siivutettuna (niin että pysyy kasassa)
Ilmakuivattuja nuudeleita nälän ja jaksamisen mukaan
Sriracha-kastiketta (tai muuta tulista kastiketta) viimeistelyyn

Lämmitä/valmista kanaliemi ja sen kuumentuessa leikkaa tarvittavat raaka-aineet pieneksi. Keitä nuudelit. Kasaa suurien laakeiden kulhojen pohjalle katkarapuja, pinaattia, paprika- ja porkkanasuikaleita sekä puolikas avokado. Kaada kuuma liemi päälle. lisää nuudeleita ja viimeistele srirache-kastikeella. Nauti kuumana.

Flunssa niin paranee tällä. Mikan aivan kingi idea oli laittaa liemeen myös avokado, josta tulee hyvän täyttävä olo. Lisäksi se sopii liemen muihin makuihin erinomaisesti.

Söimme tätä päivällä koko flunssaisen perheen voimin. Illalla uppgreidasimme saman safkan lisäämällä siihen katkarapujen sijasta erikseen paistettua ja maustettua kanaa, jonka Mika leikkasi ennen liemeenmenoa ohuiksi viipaleiksi sekä kuivattua sipulia. Ihan juhla-ateria. Korianteriakin olisi voinut laittaa, mutta ei ollut. Inkivääriä laitan ensi kerralla.




Minä olen viettänyt skidien kanssa suurimman osan päivää sohvalla niiskuttaen. Näkymä on ollut tämä. Tylsää. Toivottavasti huomenna jo parempi....

1 kommentti:

  1. Tällaisesta en ole kuullutkaan. Me olemme lähinnä yleensä pärjänneet vain apteekista saatavilla tuotteilla. Nyt kuitenkin kun flunssakausi on taas täällä, ovat varastot päässeet hupenemaan, joten täytyykin taas hakea flunssalääkettä. Tätäkin voisin kokeilla. Kiitos reseptistä!
    http://www.koskenmaenapteekki.fi/fi/tuotteet/kipu-ja-flunssa

    VastaaPoista